keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Merkonomi opiskelun alkutaival... / First steps in studying...

Noin kuukauden opiskelun jälkeen Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa voisin sanoa muutaman sanan merkonomina opiskelusta.

Kuukausi on lyhyt aika, mutta siitä huolimatta olemme aloittaneet jo useamman ryhmä/parityön. Tunnistan ryhmästä kaikki nimeltä ja joihinkin olen tutustunut vähän paremmin, en kuitenkaan ole tavannut ketään koulun ulkopuolella vapaa-ajalla.

Melkein heti koulun aloituksen jälkeen aloitettiin kouluprojekti hollantilaisia vieraita varten, jotka tulevat 1.lokakuuta koululle. Ryhmäni osuuteen kuuluu kertoa koulusta ja koulun historiasta. Olemme sitä varten haastatellut koulun rehtoria, mikä videokuvattiin ja olemme tutkineet koulun historiaa nettisivujen ja muiden lähteiden kautta.

Toinen parityöni liittyy suomen menestyisiin videopelialan yhtiöihin, missä kerroimme Remedystä, Roviosta ja Supercellistä, siihen liittyvä powerpoint-esitys piti tehdä englannin kielellä.

Turhautumisenkin hetkiä on ajoittain, mutta niistä pääsee yli ja matematiikan esimerkiksi sain hyväksiluettua, etten joudu sitä käymään. Jopa 9-vuotias veljentyttäreni osasi tehdä kaikki tehtävät ensimmäisiltä kolmelta matematiikan tunnilta mitkä kävin ennen hyväksilukua.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

I could say few words after studying about month in Helsinki Business College.

Month is short time, but we have started already couple group/pair works.I know all names from group already and some people i know bit better too, but i haven't met anyone outside of school in my spare time.

Almost immediately after school started we started doing school project for student visitors from Holland, whose come here 1st of October.  My group's task is tell about our school and the school's history. We have interviewed our principal for it which we recorded with camera. We have searched the school's history from the  netsite and from other sources too.

My another pair work is about succeeded Finnish game companies. We tell about Remedy Entertainment, Rovio and Supercell.

I feel eventually some frustration too, but i get over it and it's always part of school and job.